Sisällön tarjoaa Blogger.

Kuulumisia

Hei, pitkä tauko jälleen takana, mutta siihen on ihan syynsä. Syksy ei ole ollut ihan ruusuilla tanssimista ja kaikkea ikävää on matkalleni sattunut. Enempää en aio asioita paljastaa kuin, että ensi lauantaina vietämme hautajaisia perhepiirissä.
Työkuviot ovat tällä hetkellä myös yksi murheenkryyni niin omalta osaltani, kuin avomieheni kohdalla. Jotain tulisi keksiä ja äkkiä. Suoman taloustilanne, kun ei ole kovin hyvällä mallilla ja näin ollen vaikuttaa kaikkeen.



Alvin oli viime perjantaina leikkauksessa ja operaatio oli odotettua suurempi. Kaverilta poistettiin 11 hammasta! Osa hampaista heilui ja toisella puolella leuassa oli luukatoa. Onneksi löysin Anident -eläinlääkäriaseman, jossa Alvin sai ensiluokkaista hoitoa ja voi nyt paremmin, kuin hyvin. Eilen juhlistettiin hänen 2-vuotis synttäreitä leluhiiren ja kulkuspallon voimin! hih.



Sunnuntai meni isänpäivän vietossa ja suuntasinkin vanhempieni kanssa isovanhemmilleni juhlimaan. Äiti oli leiponut mahtavan kakun ja muutenkin pöytä notkui herkkujaan.


Väsynyt juhlija


Kohta nokka kohti Vantaata ja iltavuoroa!

Ei kommentteja