Sisällön tarjoaa Blogger.

Hius hömppää!

Olen viime maaliskuusta lähtien ollut värjäämättä hiuksiani ja tällä hetkellä näky on mitä kamalin. Juurikasvu on hyvin vaaleaa ja erottuu hyvin tummaksi värjätystä latvustosta. Liukuväristä keväällä hullaantuneena värjäsin latvani 3€ vaalennusaineella. Olin tulokseen silloin ihan tyytyväinen, mutta hiukseni eivät olleet samaa mieltä asiasta.
Syy siihen miksi en ole näitä pitkään aikaan värjännyt on yksinkertaisesti se, että yritän kasvattaa terveempää hiusta, jota en tuhoa miljoonalla värjäyskerralla ja tuhansilla vaalennuksilla. Hiukseni ovat niin huonokuntoiset olleet jo pitkään, että oli pakko tehdä jotain. Nyt olen kyllästynyt tyvikasvuuni sen verran, että ajattelin tänään varata ajan kampaajalle. Monia ideoita hiusteni kohtalosta pyörii päässäni, mutta vielä en ole varma millaiseen ratkaisuun päädyn.

Kuontaloni koko kauheudessaan


Punaiset sävyt ovat mieleeni, mutta vielä on epävarmaa kuinka punaisen haluan ja tulisiko siihen sekoittaa muita sävytjä?







Ei kommentteja